sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

24h

Minkälainen vuorokausirytmi teillä on?
Me voisimme asua hyvinkin etelä-euroopassa. Itse olen siellä nuorena asunutkin ja kaipuu sinne onkin kova. Toivon mukaan joskus voinkin sieltä käsin tätä kirjoitella. Työpaikat ja asunnot katsastan aina sieltäkin.

Meillä kaikki merkittävä tapahtuu kello 15 jälkeen, illalla päästään vasta vauhtiin.
Tässä perheessä ei siis aamuvirkkuja olla (lukuunottamatta isosiskoa).
On ihanaa arjen keskellä pukea lapset siististi illalla, käydä rannalla jäätelöllä ja leikkimässä puistossa.

Ilta on myös vanhempien omaa aikaa. Papi (isi) ja äiti saavat hoitaa parisuhdettaan lasten mentyä nukkumaan. Nukkumaan mennäänkin vasta puolen yön paremmalla puolella (vanhemmat siis).

Tänään isommat lapset ovat famun ja fafan hoivissa. Vanhemmat ja pienin neiti viettävät laatuaikaa. Papi rupesi rakentamaan tänään grilliä yhdeksän aikoihin ja Neiti tutki maan ihmeellistä koostumusta. Ukkoskuuro yllätti ja äiti siirtyikin Ellenin kanssa sisätiloihin. Papi urhoollisesti hoiti grillin rakennuksen loppuun ukkosmyräkän pauhatessa.


Nyt Neiti nukkuu ja vanhemmat lähtevät grillaaman, sade on loppunut.

(Ellenin vaatteet Cupcake, pipo Pikku Stikkarin ja kengät Superfitin,
tärkein asuste Ellenin mielestä kuitenkin löytyy suusta)



3 kommenttia:

  1. Kivaa että löydyt täältäkin. :)
    Aina on mukavaa lukea muidenkin arjen sujumisesta ja lasten jutuista.

    VastaaPoista
  2. Meillä ollaan aamuvirkkuja ja iltatorkkuja.Siis pikkuiset.

    VastaaPoista
  3. Talvisin meilläkin on lapset aamuvirkkuja ja menevät nukkumaankin jo kahdeksan aikoihin. Vanhemmat ovat talvisinkin kyllä iltavirkkuja ja varsinkin aamutorkkuja!

    VastaaPoista